Ars11-näyttelyopas sai pääpalkinnon vuoden parhaana painotuotteena
Antalis Oy:n perinteisessä Design & Print Awards –kilpailussa on jälleen löydetty voittajatyöt. Vuonna 2011 kilpailuun sai osallistua kaikilla graafisilla papereilla viiteen eri sarjaan: Vuoden vuosikertomus, Vuoden asiakaslehti, Vuoden painotyö, Vuoden kirja ja aivan uutena sarjana Vuoden printtisuora. Jokaisesta sarjasta valittiin kolme parasta.
Flexolahti ja Suominen Joustopakkaukset voittoon Lontoossa
Suominen Joustopakkaukset Oy:n painama ja Flexolahden toteuttama Findus Pytt i Panne Original 600g -design palkittiin kilpailusarjansa parhaana työnä The 2011 FlexoTech International Print & Innovations Awards -loppukilpailussa Lontoossa. Kilpailuun osallistui satoja töitä ympäri Eurooppaa.
Drupa-matkat varaukseen
Drupa-messut, jotka järjestetään neljän vuoden välein perinteisesti Düsseldorfissa, ovat graafisen alan merkittävin tapahtuma. Tänä vuonna on jälleen Drupan vuoro ja ajankohta on 3.–16.toukokuuta 2012. Jos haluat nähdä graafisen teollisuuden trendejä ja teknisiä uutuuksia, messuja ei voi jättää väliin. Pohjoismainen AGI järjestää messumatkoja sekä Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta.
Nyt haetaan painoalan innovaatioita
Viestintäalan tutkimussäätiö on käynnistänyt kaikille avoimen Think ink -innovaatiokilpailun, jolla haetaan painoalalla hyödynnettäviä uusia toimintatapoja, tuotteita, palveluita ja liiketoimintamalleja.
Canonille tunnustusta
Canon Oy on voittanut Excellence Finland -laatukilpailun finaalin. Canon oli ainoa yritys, jolle myönnettiin myös kansainvälinen Recognised for Excellence 5 Star -tunnustus. Tasavallan presidentti Tarja Halonen luovutti palkinnon toimitusjohtaja Harry Nyströmille ja kehitysjohtaja Jaakko Muilulle Excellence Finland 2011 -gaalassa Maailman laatupäivänä 10.11.
Parasta printtimainontaa 2011
Parhaat printtimainokset eli Kulta- ja Hopeajyvät on jälleen jaettu. Kultajyvän sai kolme työtä. Kuluttajamainonnan sarjassa Kultajyvällä palkittiin TBWA Veikkaukselle tekemästään "Keno – yli 100 000 mahdollisuutta voittoon" -ilmoituksesta. TBWA sai myös toisen Kultajyvän juliste- ja ulkomainonnan sarjassa "Time for dinner" -julisteesta.
Suomelle hopeaa painotekniikassa
Lontoossa kilpailtiin lokakuun alussa jälleen ammattitaidon MM-mitaleista World Skills -kilpailuissa. Suomi saavutti kisoista kaikkiaan viisi hopeaa ja kolme pronssisijaa. Yksi hopeamitaleista tuli painotekniikan sarjassa, jonka voitti Japani. Hopealle sijoittuneen Susanna Virtasen vahvuuksia olivat määrätietoisuus, ajan hallinta ja tasaisen varmat suoritukset kaikilla osa-alueilla.
Uutta sampoa takomaan
GRAFiT-hankkeen puitteissa järjestetään 11.11.2011 klo 12-17 Helsingissä Uutta sampoa takomaan -seminaari. GRAFiT-hanke on graafisen teollisuuden kehityshanke, jossa johdon kehitysohjelmien avulla haetaan uudistumista koko toimialalle.
Barcelona, Lontoo, Munchen...
Ne ovat kolme seuraavaa kaupunkia, joissa järjestetään kolmet seuraavat Fespa-messut. Fespa on suurkuva- ja erikoispainamiseen keskittyvä alan suurin kansainvälinen tapahtuma. Uusin pitopaikkajulkistus on vuoden 2014 München, josta kerrottiin tällä viikolla.
Manroland vahvasti mukana Wienin Ifra-messuilla
Painokonevalmistaja Manroland esittelee ensi viikon Ifra-messuilla Wienissä oman autoprint-teknologian lisäksi yhteistyökehitystään Océn, ppi Median ja Tensorin kanssa. Ifra-messut järjestetään ensi viikolla Wienissä, Itävallassa, 10.–12.lokakuuta.
Yhden napin painalluksella
Fiskarsilla paras vuosikertomus
Lönnberg Painot Oy:n vuosikertomuskilpailun tulokset on julkistettu. Kilpailuun osallistui määräaikaan mennessä 14 vuosikertomusta. Voiton vei Fiskars.
FinnGraf houkutteli Paviljonkiin lähes 8 000 vierailijaa
Lauantaina Jyväskylän Paviljongissa päättyneet FinnGraf-, FinnVisual-, FinnMark- ja FinnPack 2011 -messut onnistuivat hyvin. Kolmen päivän aikana messuilla vieraili lähes 8000 graafisen- ja viestintäalan ammattilaista, joka on sama määrä kuin kaksi vuotta sitten. Kahden ensimmäisen päivän (to-pe) aikana kävijämäärä oli 7000, joten lauantai oli selvästi hiljaisin messupäivistä.
Lue uusimmat messu-uutiset
Tsekkaa uusimmat FinnGraf-messujen uutiset joko iPadilta tai selaimelta (optimoitu iPadille).
UUSIN! Lauantain 24.9. messu-uutiset
Perjantain 23.9. uutiset
Torstain 22.9. uutiset
Seuraa messuja iPadilta
Print&Media ja PrePress Center tuottavat Jyväskylän FinnGraf-messuilta sähköistä iPad-julkaisua. Teemme päivittäin uuden julkaisun eDocker Tablet Publisher -ohjelmalla, ja linkin julkaisemme näillä nettisivuilla. Julkaisu on optimoitu iPadilla selattavaksi, mutta sitä voidaan käyttää myös suoraan nettiselaimessa. Tule tutustumaan iPad-lehteen FinnGrafin messuosastolle B-204.
Omega 1 esille Jyväskylään
Ruotsalainen Durst-suurkuvatulostimien jälleenmyyjä MSD Molanders on ilmoittautunut viimeisten joukossa Jyväskylän ylihuomenna alkaville FinnGraf-messuille (22.–24.9.). Yritys tuo osastolleen uusimman UV-hybriditulostimen mallia Omega 1. Laite tulostaa sekä levylle että rullalle.
Heidelbergin pääjohtajalle Drupa-virka
Painokonevalmistaja Heidelbergin pääjohtaja Bernhard Schreier on uusi Drupa-messujen näytteilleasettajien neuvottelukunnan puheenjohtaja. Aiemmin virkaa hoiti Martin Weickenmeier, Körber PaperLink GmbH:n toimitusjohtaja.
Kuva&Kamera GoExpon yhteyteen Messukeskukseen
Valo -ja videokuvaamisen sekä kodinelektroniikan erikoistapahtuma Kuva&Kamera siirtyy keväällä 2012 järjestettävän GoExpo-tapahtumakokonaisuuden yhteyteen Helsingin Messukeskukseen. Tapahtuman sisältönä on video– ja valokuvaus, kuvankäsittely, editointi, tietotekniikka ja ohjelmistot, kotiteatterit ja esittäminen sekä kuvan tuottaminen ja jakelu sen eri muodoissa.
Ipex muuttaa Lontooseen
Ipex-messujen järjestäjänä toimiva Informa Print Group on ilmoittanut, että seuraavat Ipex-messut muuttavat reilun 30 vuoden jälkeen Birminghamista takaisin Lontooseen. Tapahtumapaikkana on Lontoon kansainvälinen messu- ja konferenssikeskus ExCeL. Messut järjestetään 26.3–2.4.2014.
Parhaiden painotöiden kilpailu odottaa ilmoittautumistanne
Paperinvalmistaja Sappi perusti vuonna 1993 Sappi European Printers Of The Year Awards -kilpailun (Sepoty) palkitakseen ja antaakseen tunnustusta erinomaisille painotöille. Kilpailun osallistujilla on mahdollisuus voittaa arvostettu Sappi Printer of the Year -palkinto. Painolaitokset ympäri Eurooppaa ilmoittautuvat jo innokkaasti vuoden 2012 kilpailuun.
Fespa-messut käyntiin
Tänään avattiin ovet Hampurin Fespa Digital 2011 -messuille, jossa esitellään viimeisimmät ratkaisut digitaaliseen suurkuvatuotantoon. Myös AGI-lehti on paikan päällä katsastamassa uutuudet. Tästä messujen ennakkoraporttiin. Messujen jälkeinen raportti julkaistaan AGI:n kesäkuun lehdessä.
Pack to The Future ´11 -kilpailun voittajat on valittu
SCA Packaging Finland Oy järjesti 100-vuotisen aaltopahvin kunniaksi pakkaussuunnittelukilpailun – Pack to the Future ´11. Kilpailuun saapui runsaasti suunnitelmia, joista tuomaristo valitsi palkittavaksi kolme työtä.
EDP on valinnut 20 parasta
European Digital Press Association eli EDP-järjestö, joka koostuu Euroopan merkittävimmistä digitaalista painamista seuraavista ammattilehdistä, on valinnut viidennen kerran vuoden parhaat uudet digitaalisen tulostustuotannon laitteet ja ohjelmistot. Voittajat palkitaan toukokuussa Hampurissa käytävillä Fespa Digital 2011 -messuilla.
Ympäristö on Mimakin Fespa-teemana
Mimaki asettaa Hampurin Fespa Digital 2011 -messuilla painoarvoa ympäristöystävällisille tulostusratkaisuilleen. Ympäristöteemaan on valjastettu Mimakin UJV-160 ja CJV30-sarjan tulostimet.
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- seuraava ›
- viimeinen »



























